Suunniteltua suurempi logolippu
Lipun tulee näkyä kauas, vaan se on yksi niistä suurkuvallista mainoksista joka turhan usein jää näkymättömiin koska inhimillinen kokotajunta hämäsi.
– Alle 2 metriset ovat vain sponsorilippuja
Pienilläkin lipuilla on tehtävänsä, näitä käytetään usein sponsorilippuina esimerkiksi hiihtoladun varressa tai lippu-ryppäinä suunnan näyttäjinä. Lipun tulee nousta reilusti ihmisen keskiverto-pituuden yläpuolelle. TETRIXillä liput lähtevät noin 250cm ylöspäin yli viiden metrin
“Logolippu on jo tuhansia vuosia vanha brändäysmenetelmä, mikään trendi maailmassa ei poista liehuvan yrityslipun ylivoimaisuutta sanoman kantajana.”
Logolippu & Graafinen Suunnittelu
– Huomio lippujen graafisessa suunnittelussa
Logolippu on omiaan varsinkin huomion herättäjänä. Graafisesti mainoslipun tulee viestiä “Hei, olemme täällä!”, se ei suinkaan ole infotaulu pienelle präntille. Koska lipun kangas on kevyttä, se on myös hiukan läpikuultava ja siksi lippua suunnitellessa voi lisätä värikylläisyyttä 10-20% oikean effektin saavuttamiseksi. Raskaampi kangas ei ole vaihtoehto koska materiaali lepattaisi itsensä hajalle.
– Helppo yksinkertainen grafiikka
Käytä aikaa painetun lipun yksinkertaistamiseen. Lippu elää, kääntyy ja vapattaa tuulessa – helppo graafinen ilme korostuu silloin, kun taas pienet yksityiskohdat helposti häviävät.
Logolipun käyttäminen
– Logolippu toimii kaikkialla
Mainosliput toimivat kaikkialla, jopa uivana, vaan tärkeätä on että jalka on riittävä. Kun jalka on lipulle ja ympäristölle toimiva niin beachflag logolipun käyttäminen on todella helppoa. Kaikki kulkee samassa pussissa. Työnna lipun osat helposti lipun kanavaan ja lisää seuraava osa vapaa perätysten. Tämän jälkeen kiristät lipun (ei liikaa, ei liian vähän, vaan niin että lippu on mahdollisimman sileä) ja painat juuren kiinni jalkaan. Helppoa!
“Maailman monipuolisin mainoslippu on “SHARK” mallimme. Se toimii nurmikolla, hangessa, messuosaston tornina ja JOPA VEDESSÄ!”
Suomalainen keksintö “Norppa”
Maassa jossa on kymmeniä tuhansia järviä ja saaria, vettä niin joessa kuin meressä, siellä on keksitty myös uiva logolippu “Norppa”.
Norppa sopii meidän SHARK mallisiin logolippuihimme. Samalla lipulla voit käyttää jalkoja jotka toimivat niin nurmikolla, betonilla, hangessa kuin vedessäkin. Yksi lippu, kaikki jalat. Klikkaa tästä itsesi TETRIX sivuille ja lue Norpasta lisää!
Hyvän ja erinomaisen ero
Meillä on 2 tuoteperhettä, SHARK sekä SHARK Budget.
Se on yksityiskohdissa. Shark Budget on se “jokamies” lippumalli ristikkojalalla joka toimii erinomaisesti ja on kukkarolle ystävällisin. Varsinainen SHARK on lippulaivamme joka erottuu niin pienessä kuin suremmassa. SHARKissa on kuulalaakeroidut maa-jalat, lähes näkymätön ero, vaan se on yksityiskohta joka tekee mainoslipustamme kestävämmän. Käytämme ainoastaan lasikuituvapoja lipuissa, siksi että ne kestävät paremmin kuin alumiinikepit. SHARKiin saat myös markkinoiden laajimman jalkavaihtoedon!
“Kun ostat TETRIX logolipun niin saat Suomalaisen tuotteen joka on tehty Pohjolan oloihin kestäväksi – ja enemmän toimintoja samalla lipulla”
TETRIX logolippu kaikkialle
Logolipun voit myös yhdistää osaksi messuosastoa.
Koska olemme meillä on oma messuseinä-tehdas, jossa valmistamme kaikenlaisia mainostuotteita mitä saatat tarvita, niin pystymme lisäämään myös logolippusi käyttömahdolliuuksia. Esimerkiksi kaikissa messuosastoissamme on mahdollista kiinnittää logolipun kruununa osastosi päälle. Hurjaa näkyvyyttä joka suuntaan. Valmistamme myös turvalliset pyöreät jalat logolipun sisäkäyttöä ajatellen, jalat jotka estävät kaatumiset ja helpottavat tilojen puhtaanapitoa. Enemmän käyttötarkoituksia TETRIXiltä!
Siirry Nettikauppaan
Super-nopeat logolippu toimitukset alan kokeneimmasta verkkokaupasta
Vuodesta 2006 olemme palvelleet asiakkaitamme verkkokaupan kautta, tämä tarkoittaa että avoin hinnoittelumme ja toimintamme on aina kilpaillut paremmuudesta. Suomi on pieni maa joten sana kiertää hyvässä ja pahassa. Olemme vuosien saatossa oppineet kilpailemaan niin kotimaisten kuin ulkomaalaisten toimijoiden kanssa – kiitos heidän olemme oppineet että hinnan ja laadun on AINA oltava kunnossa.
“Jokainen tuote on testattu, hyväksi todettu ja reilun kaupan nimissä hinnoiteltu”
Logolippu “tuulitunnelissa”
Meidän mainosliput testataan aina ja kestävyys on taattu
Löydä mieleisisi logolippu valikoimastamme. Voit luottaa siihen että jokainen TETRIX tuote on Suomen sääoloja kestävä. Jos sinulla on kysyttävää tai mietit ratkaisuja jotka eivät heti löydy kotisivuiltamme niin meilaa tai soita meille niin autamme sinua samaan paremman näkyvyyden.
TETRIX Yhteystiedot
Ab TETRIX Oy
Kangastie 9
68600 PIETARSAARI
info@tetrix.fi
+358 10 219 3560